Marja-SiskoAnneliAalto

Olemme maahanmuuttajia

Paljon on puhuttu siitä, saako olla maahanmuuttokriittinen. Jossakin on raja, jonka ylitettyään on rasisti tai kiihottamassa kansanryhmiä vastaan.

Pienessä päässäni mietin, miksi suomalaiset kuvittelevat olevansa tervetulleita mihin tahansa. Meidät tulisi ottaa avosylin vastaan, mutta jos ulkomaan elävä Suomeen pyrkii, niin epäillä sopii.

Jos tulija on avuton, hän tunkee meille yhteiskunnan rahoja käyttämään. Jos hän tulisi työhön (jota Luojan ihmeeksi saisi), hän tietysti on viemässä työn ja leivän suustamme. Eli maahan pyrkivä on aina väärässä.

Mietin myös sitä, millä perusteella tämä maa kuuluu meille. Jääkauden jälkeisessä asutushistoriassa ja sitä ennenkin täällä on ollut monenlaista väkeä jo ennen meitä. Nykykansoista saamelaisilla olisi perusteltuja syitä suhtautua leviämiseemme nurjasti.

Tässä ei ole pienintäkään tarkoitusta väheksyä suomalaisten historiaa eikä esim. sotiemme veteraanien kalliita uhreja.

Muistetaan vain, että itsekin olemme tulokkaita tässä maassa.

Vanhan testamentin ohje on monessa kohtaa, ettei tule sortaa muukalaista, joka on porteissamme

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin osoitteessa: http://marja-siskonblogi.blogspot.fi/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Reijo Jokela

"Paljon on puhuttu siitä, saako olla maahanmuuttokriittinen. Jossakin on raja, jonka ylitettyään on rasisti tai kiihottamassa kansanryhmiä vastaan".

Jopa on somasti puurot ja vellit sekaisin. Miten ihmeessä maahanmuuton arvosteleminen voisi olla rasismia, kun se on toimintaa eikä ihminen. Maahanmuutaja on ihminen. Maahanmuuttajat eivät lisäksi ole mikään kansanryhmä, eikä etnisesti homogeeninen porukka, joten nuo kiihottumispuheetkin voi unohtaa.

"Pienessä päässäni mietin, miksi suomalaiset kuvittelevat olevansa tervetulleita mihin tahansa. Meidät tulisi ottaa avosylin vastaan"

Ajattelevatko suomalaiset tosiaankin, että jos he matkaavat mihin tahansa maailman kolkkaan niin riittä kun tervehtii rajalla ja ollaan tervetulleita täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi, kaikin etuuksin. Epäilen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sorry vaan herra Suuronen, mutta jo nimesta, Marja-Sisko Anneli, sinun pitäisi ymmärtää, että entinen herra Aalto on nykyisin joko neiti tai rouva Aalto.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Kyllä Suuronen ymmärtää, mutta hän haluaa tietoisesti loukata. Nolo tapaus.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen Vastaus kommenttiin #9

Julkisuuden henkilön tarkoituksellinen loukkaaminen kertoo hyvin paljon siitä, millainen henkilö sinä, Janne Suuronen, olet. Samoin asiaton, toistuva muihin kommentoijiin kohdistamasi nimittely. Lisäksi toki tiedän vuosia kirjoitteluasi seuranneena, että olet poikkeuksellisen vähemmistövastainen. Se yhdistettynä huonoon käytökseen ei ole hyvä yhdistelmä kenellekään. Ei kristillisdemokraatillekaan. Totean vain kuten aikaisemminkin: jatka vain valitsemallasi tiellä.

Käyttäjän JukkaWallin kuva
Jukka Wallin Vastaus kommenttiin #9

Vaikki hän on kristillisdemokraatti, niin ei ole hyväksyttävää loukata toista.. Pitäisi tarttua asiaan, eikä henkilöön. Marja-Sisko on pihalla kirjoituksessaan, kuten kirkkommekin.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #7

Matteus 13:24

"24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. 25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. 26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. 27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?' 28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. 30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

Tarinan opetus lienee selvä...

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Tuolla logiikalla vaadin ilmaista kansalaisuutta (ja täten ylläpitoa) seychelleiltä. Ihmisen historiahan tekee meistä kaikista afrikkalaisia.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Ei kannata. Seychelleillä eläminen on niin kallista, että siihen on varaa lähinnä rikkailla venäläisillä.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Jee, hieno kirjotus, kiitos ja syänmerkki!

Ilkka Huotari

"Meidät tulisi ottaa avosylin vastaan"

Ei suomalainen voi muuttaa noin vain mihin vain. Koitapa muuttaa vaikka Yhdysvaltoihin ilman että sinulla on työ/elanto turvattu. On luultavasti vaikeaa.

"Mietin myös sitä, millä perusteella tämä maa kuuluu meille."

Kivikauden ihmiset rantautuivat Suomeen 10 000 vuotta sitten – asutus alkoi levitä Etelä-Karjalasta

Saamelaiset muuttivat Suomeen (ja Norjaan ja Ruotsiin) pohjoisesta, joten Suomi asutetettiin eri suunnista lähes samoihin aikoihin. Molemmat ovat siis alkuperäisväestöä (joskin suomalaisiin on varmasti sekoittunut ajan myötä lisää eri suunnista tulleita). Saamelaiset pitävät pohjoisia alueita omina mainaan (mikä onkin ihan oikeutettua), ei koko Suomea.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1444360937600

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Ihmiset jaksavat kiistellä, jotkut pihareviiristään jotkut suuremmista rajoista. Samaa sukua ollaan kaikki, vaikka kulttuurit ja tavat vaihtelevat, nekin kaikki ihmisten keksintöjä.

Oliko ihminen ennen kansallisvaltioiden aikaa avoimempi vieraille kulttuureille? Minulla on sellainen käsitys, että itsevaltiaille merkitsi enemmän maa-alojen suuruus kuin alueiden asukkaiden taustat. Kansallisvaltioissa ei käydä valloitussotia, mutta soditaan säädöksillä ja henkisillä aseilla vieraita vastaan. Pääasia, että saadaan sotia.

Ehkä rajojen vahtiminen joskus loppuu, vaikkei tosin näköpiirissä näy lopun alkuakaan.

Ilkka Huotari

Maahanmuuttajatkin muodostavat rajoja Eurooppaan: http://www.aamulehti.fi/urheilu/zidanen-kotilahios...

Mitäs näille pitäisi sanoa?

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Marja-Sisko, tervetuloa Puheenvuoroon ja kiitos kirjoituksestasi. Tämä blogialusta on valitettavasti keskustelun tasolta ajoittain yhtä mieltäkohottava kuin ykkösolut krapula-aamuna, jos nuoruusvuosien kokemuksia oikein muistan. Ei kannata lannistua. Hyvää kesää ja iso etähalaus.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Ihan otsikossa menee väärin. Maahanmuuttaja on se, joka muuttaa maahan. Se, joka ei ole muuttanut maahan (vaan on esim. syntynyt maassa), ei ole maahanmuuttaja.

"Meidät tulisi ottaa avosylin vastaan"

Ei toki. Se on ihan jokaisen itsenäisen valtion oma asia, ottaako meidät vastaan vai eikö. Ja sama kääntäen.

"Mietin myös sitä, millä perusteella tämä maa kuuluu meille. Jääkauden jälkeisessä asutushistoriassa ja sitä ennenkin täällä on ollut monenlaista väkeä jo ennen meitä. Nykykansoista saamelaisilla olisi perusteltuja syitä suhtautua leviämiseemme nurjasti."

Tarkoittaako tämä, että saamelaisten maa kuuluu saamelaisille?

Jos kyllä, niin miten saamelaisuus määritellään? Saamelaisten maahan ei ole valtio eikä muukaan hallinnollinen käsite (valtioiden tapauksessa kansalaisuus on juridinen käsite), joten genetiikan puolelleko tässä asiassa mennään?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Kysyin tuossa ennen kuntavaaleja kasvotusten erään röhröhpuolueen innokkaalta vaaliyöntekijältä kuinka monta sukupolvea pitää olla sukujuuria täällä jotta olisi suomalainen.

Kysymys oli kuulemma hankala mutta kuulemma ainakin siinä 10-15. Ja jos arkikieli sattuu olemaan ruotsi niin ei koskaan. Lukitsin vastauksen.
Lupasin itselleni kertoa sen tuon aatehiipparin edustaman varjoporukan hyväksymäksi kannaksi, aina kun joku sattuu sitä allekirjoittaneelta kysymään. Jos niin ei olisi, hörhöilyyn taipuvalle puolueaktiiville olisi varmaan kerrottu asioiden oikea laita.

Sillä perusteella meinaan aika moni tippuu alkiojoukosta pois ja vielä useampi on siis sopeutumaton röhröhporukan edustamaan suomalaisuuteen.

Kiinnostaa minkälaisia sopeutumistoimia meille on tarjolla. Ovat nämä kovia möykkäämään ja hyppimään silmille mutta vastausta kysymykseen ei kysyvä saa.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kyllä minusta jo 3 - 4 sukupolvea riittää.

Yksinkertaistetaan rajusti kieliesimerkillä:

Maahanmuuttajien täällä syntyneet lapset puhuvat sekä suomea että esim. espanjaa suht yhtä hyvin. Heidän lapsensa puhuvat suomea paremmin kuin espanjaa ja he ovat suomalaistuneet muutenkin. Seuraava polvi on jo sitten kelpo suomijunteja jotka syövät mämmiä saunassa.

Em. ei ole tietenkään mitään faktatietoa.
Sitäpaitsi:
Suomen kansalaisiahan he ovat siitä päivästä kun kansalaisuuden saavat.

Ilkka Huotari

10 on aika optimistinen arvio (riippuen tietenkin pitääkö suomalaisuutta tavoiteltavana).

Esim. tämä kanadalaismies tajusi aikuisena olevansa suomalainen, ja sellainen suomalaisuus on vähän syvemmällä, kuin vain se, että oppii kielen:

http://yle.fi/uutiset/adoptoitu_kanadalaismies_sel...

Luultavasti tuollainen suomalaisuus on geeneissä (arvaisin).

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

"Muistetaan vain, että itsekin olemme tulokkaita tässä maassa."

Minä en ole nähnyt todistusta suuntaan tai toiseen. Näitä väitteitä voi heitellä, mutta mitenkä ne tarkistetaan? Se, mitä ei tarkistaa voi, mutta silti esitetään jonkinlaisena faktana, on propagandaa.

On toki mahdollista, että te olette tulokkaita tässä maassa. Tämä maa on 100 vuotta vanha.

Jos taas puhutaan jostain tuhansien vuosien takaisesta, siitä ei todellakaan ole mitään absoluuttista varmuutta, kuka täällä on ollut ja kuka ei. Se on aivan varma, että tarpeeksi kun mennään taakse, täällä on ollut pelkkää jäätä.

Sen ja nykyhetken välillä on tapahtunut vaikka mitä. Hyvää ja pahaa. Se, että kansoja on kuollut ja kulttuureja hävinnyt ei tarkoita sitä, että kansojen ja kulttuurien hävittäminen olisi oikein.

Tosiasioista (?) ei kannata vetää moraalisia johtopäätöksiä.

Sitten jos mietitään, kuka on suomalainen, sen määritteleminen jotenkin on typerää, se kun on sosiaalinen konstruktio. Se muodostuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja on kokemuksellista. Ei tietoista, vaan alitajuista.

Jos koet olevasi osa jotakin ja muut jakavat sen kokemuksen kanssasi, se on todellista. Jos joku tuossa yhtälössä ei pidä paikkaansa kohdallasi, se ei ole todellista, vaikka miten haluaisit, julistaisit ja pakottaisit.

Me olemme kaikki kuluttajia. Kaikki haemme ruokamme supermarketista, vetemme tulee hanasta, sähkömme töpselistä, viihteemme televisiosta.

Se on ylikansallinen identiteetti. Ostoskeskuksessa kaikki ovat samaa massaa, jonka tehtävä on ostaa asioita, heittää ne pois ja ostaa lisää. Syödä ja oksentaa ja syödä. Ylistimuloitua ja turtua.

Ja sitten, jos joku haluaa siitä ylivertaisesta ihmeestä pois tai ei ollenkaan halua olla sen osana ja toimii siltä pohjalta, hän päätyy uhriksi tai pahantekijä - riippuen keneltä kysytään.

Varmaa näyttäisi olevan, että kuluttajaidentiteetti ei ollenkaan riitä täyttämään ihmisen tarpeita. Mitä laajemmalle konsumerismi levittäytyy, sitä enemmän ongelmia siitä seuraa. Tai no, ongelmakin on vähän sellainen suhteellinen käsite. Se voi olla tahallista tai tahatonta.

Paras mahdollinen kuluttaja on laiska, alistuva, itserakas ja typerä mato, joille kaikki on pelkkää shoppailua - oli sitten kyse arvoista tai välineistä. Sellaiselle kaikki on pelkkää valintakysymystä. Vaate, jonka pukea päälle. Sellaiselle ei luonnollisestikaan ole olemassa mitään syvempää sisältöä, sillä sellaisella ei ole kuoren alla yhtään mitään. Ja niin se myös katsoo kaikkia muita ja kaikkea muuta.

Toimituksen poiminnat